mm. leipää.

No juu. Meillä on sairastettu urakalla, joten blogin päivitys on siirtynyt ja siirtynyt aina hamaan tähän päivään asti. Siksipä muistikuvat näistä tekeleistä alkaa olla jo vähän hatarat, mutta yritän parhaani.

Ostin kaappiin hiivaleipäjauhoja jo joskus paljon ennen joulua ja tarkoitus on monta kertaa ollut tehdä jauhoista leipää, mutta ikinä en ole saanut aikaiseksi. Paitsi sitten nyt. Tai siis mikä päivä se nyt oli, joskus reilu viikko sitten. Tässä taikina:

Reseptin leipään otin suoraan jauhopussin kyljestä, siihen tuli 5 dl vettä ja sitten jotain muuta. En muista. Varmaan niitä jauhoja. Oli hyvä resepti, suosittelen. Annoin taikinan kohota aika kauan vesihauteessa, koska unohduin tekemään välillä jotain muuta. Mieluummin kuitenkin niin päin, eikö?

Tässä leipäset odottelemassa uunia:

Ja tässä uunin jälkeen:

Vaikka en itse kovin uskonnollinen ihminen olekaan, niin sen on mummi (tai Hovimäki) opettanut, että leivän selkään pitää tehdä risti. Eihän nuo nyt mitään maailman kauneimpia ole, mutta maku oli hyvä ja otetaan nyt huomioon se, että nämä oli ensimmäiset kunnon leivät ikinä mitä oon tehnyt alusta loppuun asti itse. Kohtalainen suoritus siis mielestäni. Niin ja tuolla puolen litran taikinalla tuli kolme pientä leipää, yksi on muuten vieläkin pakastimessa. Pitänee ottaa sulamaan.

Jonakin toisena päivänä otin kuin otinkin sitten revanssin sosekeiton kanssa, ohjeena bataatti-kookoskeitto. Jännitti ihan pirusti, mutta kyllä se sauvasekoitin vaan on kone! Harmi, että mun bataatti oli ilmeisesti pienempi kuin ohjeessa, koska jouduin siivilöimään keitosta ennen lopullista soseutusta aika paljon nestettä pois (ihmettelinkin tekovaiheessa, et eiks 6dl kasvislientä (tosiaan, korvasin kanaliemen kasvisliemellä) oo ihan järjetön määrä? Kyllä, se on.) ja keittoa tuli sitten lopunviimeeksi aika vähän. Olin myös varautunut siihen, että keitto on supermausteista ja jotenkin itämaisen tulista, mut ei se sitten ollutkaan.

Tässä kuva sen päiväisestä kattauksesta:

Junnulla oli oma versio ruosta, pohjana samainen sosekeitto jonka sekaan laitoin pannulle lämpiämään edelliseltä päivältä ylijääneet kanat ja maissit. Myös poissiivilöidyn lieminesteen laitoin pakkaseen ja aion ehkä leipoa siitä sämpylöitä tai jotain.

Niin siitä tulisuusjutusta, olin siis varautunut keiton mausteisuuteen (tosin oma hölmöyshän se oli, etten maustanut tarpeeksi), joten tein sen kaveriksi naan-leipää tällä ohjeella. Siitä tuli ihan sairaan hyvää! Harmitti, kun ei meillä ollut valkosipulia laitettavaksi tuohon voiteluvoihin. Olisi varmasti tuonut täydellisen loppusilauksen leivälle! 

Leipä sopi myös superhyvin keiton kanssa ja täydensi aterian kivasti - keitto kun nyt kuitenkin on aina keitto. Tästä kokemuksesta rohkaistuneena aion kuitenkin jatkossakin tehdä erilaisia (sose)keittoja, ja ehkäpä tätä samaakin vielä joskus uudestaan. Varsin mainio pakkaspäivän lämmittäjä!

Sitten vielä jonakin kolmantena päivänä tein yläpuolella näkyvää pastavuokahässäkkää, johon tuli ainakin kesäkurpitsaa, ehkä paprikaa, tomaattimurskahässäkkä, kikherneitä, pastaa ja päälle viipaloitua kermajuustoa, koska raastetta ei ollut. Oli ihan sairaan hyvää tääkin! En oo koskaan ennen tehnyt mitään kikherneistä, joten ensimmäinen ajatus tölkin avattuani oli että "nää haisee kinkulta". Hämmennyin. Huuhtelin herneitä hyvän aikaa lävikössä ja lisäsin ruokaan vasta just ennen kuin laitoin vuoat uuniin, niin ne pitivät rakenteensa läpi kypsennyksen. Ruokaa maistaessa hämmennystä herätti se fakta, että kikherneet myös maistuu tavallaan kinkulta. Tavallaan ne maistuu herneeltä, mut sit kuitenkin en pääse yli enkä ympäri siitä, että ensimmäinen mielikuva vaan on kinkku. Hassua.

Loppuun vielä kuva mun ensteks suosikki kahvi-/tee-/limumukista. Siinä on kirakahvi <3 

Heini

kasvislasagne

Mun "syödään kevyemmin eli ei" -projekti sai jatkoa heti vuoden vaihduttua, kun tein kasvislasagnea. Se syntyi seuraavista aineksista:

+ vehnäjauhosta, joka unehtui kuvasta. Lasagne on yleensä aina hyvää, mutta sitä tulee tehtyä melko harvoin koska 

1. siitä tulee paljon tiskiä

2. siinä on paljon työvaiheita

3. juustokastikkeen keittäminen on ensteks rasittavaa hommaa.

Niin siitä juustokastikkeesta. Maito palaa aina pohjaan, jauhot jää paakkuun ja koskaan en tiiä, mikä on oikea aika keittää soosia. Hermothan ne meni tälläkin kertaa ja kattila sai teräsvillakäsittelyn, mutta lopputulos oli kuitenkin ihan jees. 

Pakastevihanneshässäkkäpussin valitsin vähän summassa, tuo näytti hassulta kun siinä on pinaattia ja karpaloita. Oli ihan hyvä valinta, kun kotoa sattui vielä löytymään pinaatilla maustettuja lasagnelevyjä (ne on musta paljon parempia kun ne ihan perus vehnälevyt). Tomaattikastikkeena tykkään käyttää ruoassa kuin ruoassa noita Pirkan pahvitetraan pakattuja sooseja, ei oo kalliita, maistuu hyvältä ja löytyy erilaisia variantteja. Yks tykkää.

Tässä teille otos valmiista lasagnesta, tosin sen jälkeen kun oltiin jo otettu ensimmäiset lautaselliset:

Näyttänee lähes lasagnelta. Oli kyllä hyvää taas ja ukotkin tykkäs! Kevyeksi ei voi kehua parhaalla tahdollakaan, mutta olipa ainakin lihaton. Mahat tuli täyteen ja jäi vielä tällekin päivälle, se on jo voitto sinänsä! Loppuun vielä reseptintynkää, tätähän voi sitten muokata justiinsa sen näköiseksi kuin kukanenkin haluua. Kasvislasagne Heinin tapaan, s'il vous plaît!

1 pss pakastevihanneksia (mun valinta oli Findus Bronx style)

~400g tomaattimurskaa tahi -kastiketta

1l maitoa

~50g voita

1dl vehnäjauhoja

100g + 50g juustoraastetta

lasagnelevyjä

Vihannekset pannulle, jonkun tovin päästä tomaattisoosi perään, saa kiehahtaa. 

Sulata voi kattilassa ja ruskista vehnäjauhoja hetki voisulassa, 5dl maitoa kattilaan, kiehauta (varovasti) ja yritä sekoittaa mahdollisimman tasaiseksi. Lisää loput maidot ja kiehauta taas, anna kiehua koko ajan sekoitellen muutama minuutti. Lisää juustoraaste ja sekoita. Itse tyrkkäsin kastikkeeseen vielä noin puoli desiä edelliseltä ruoalta ylijäänyttä ruokakermaa.

Maustaminen tapahtuu omien mieltymysten mukaan, suolaa ei kannata lisätä koska sitä tulee juustosta joka tapauksessa ihan riittävästi. 

Kokoa vuokaan (tomaattikastike alle, kerros levyjä, tomaattikastiketta, juustokastiketta, levyjä jne. Päällimmäiseksi pelkkää juustokastiketta ja pinnalle vielä juustoraaste) ja kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Tarkista välillä, ettei pinta pala, varsinkin jos omistat tehokkaan uunin.

Lasagnen kannattaa antaa levätä vielä kymmenisen minuuttia uunista ottamisen jälkeen ennen tarjoilua. Sitten ei muuta ko ääntä kohti!

Heini

Joulun summaus ja pizza.

Joulu on onnellisesti takana ja on aika alkaa miettiä, että mitäs sitä sitten syötäis - tai vaihtoehtoisesti että en syö ennää ikinä mittään. Palataan kuitenkin vähän meidän joulumeininkeihin, hyvin pintapuolisesti tosin, koska en ottanut kuvaa ensimmäisestäkään ruokalajista. Hups.

Jouluaattona meidän pöydästä löytyi:

Imelletty perunalaatikko (äitin tekemä)

Makaronilaatikko (lihaton)

Bataattiporkkanalaatikko

Maksalaatikko (Saarioisten)

Karjalanpaisti

Kinkku

Kalkkunarulla

Erinäisiä (vieraiden tuomia) kaloja

Karjalanpiirakat (äitin tekemät) ja joululimppu (Antellin)

Chili-suklaamousse

Glögijuustokakku

Ja melekeen kaikki jäi syömättä! Laatikot ei vajentunut paljon mittään ja kinkkuakin syötiin vielä tapanina. Mut oli hyvvää. Makaronilaatikko oli ihan perinteinen makaroni-munamaito-mauste-juttu, se on Miimulta opittu jouluruoka jota minun lapsuuden joulupöydässä ei ole ollut, mutta joka ehdottomasti jatkossakin sinne kuuluu. Bataattilaatikon tein RuokaPirkka-lehden ohjeella, jota en löydä nyt enää mistään. Mutta siihen tuli bataattia, porkkanaa, kananmunaa, maitoa ja päälle pekaanipähkinäjuttu joka toi hauskaa rapsakkuutta muuten pehmeään laatikkoon.

Se jouluruoista, siirrytään lahjoihin. Joulupukki ilmeisesti lukee mun blogia, koska paketeista löytyi seuraavanlaisia tuotteita:

Kinuskikissan leivontakirja! Sibeliuksen pöydässä! SAUVASEKOITIN!! Oikeesti, KIITOS! Ihan parasta! Ehkäpä vielä otan kuin otankin (kolmannen) revanssin sosekeittojen kanssa. Ja nuo kirjat on kans ihan mahtavia, Kinuskikissa pääseekin heti keväällä jo tositoimiin kun alan suunnitella ristiäistarjoiluja (joo joo vauva syntyy vasta huhtikuussa, mut puoliksi suunniteltu on hyvin tehty vai miten se meni?). Ja sitten tuo Sibelius! Sieltä löytyy esim. tällainen resepti: 

Ei ihan perus arkiruokaa, mutta ei aina tarvii ollakaan. Ja tuossa on ihanasti myös tarinoita Sibben elämästä ja reseptien takaa, ihan huikeeta. Jesjesjes!

Jotta todellisuus ei kuitenkaan pääsisi unohtumaan, niin kerrottakoon, että tänään on 29.12. ja meillä syötiin aamupalaksi riisipuuroa. Kyllä, riisipuuroa. Kas kun kaikki muut puurohiutaletarpeet oli loppu ja leipääkin on syöty jo ihan omiksi tarpeiksi asti, niin ratkaisu oli keittää post-jouluisa riisipuuro. Tässä se kiehuu:

Tuli ihan hyvää, vähän vaan paloi pohjaan. Kaikki sai mahansa täyteen ja kattila on tyhjä, jee.

Tässä kun tätä kirjoittelen, niin samalla keittiössä kohoaa (toivottavasti) pizzataikina. Ensin oli tarkoitus hakea lähikänkkylästä evästä, mut sit alkoi kuitenkin tuntua siltä, että vois syödä jotain edes vähän kevyempää. Ans kattoo kuin käy, mutta ainakin pohjassa on ruisjauhoja jos ei muuta.

No juu, se siitä keveydestä. Tässäpä hän nyt komeilee ennen paistamista, on siellä muutakin kuin juustoraastetta. Nimittäin mozzarellaa. Kröhm. Villen puolella on pepperonia, pekonia ja paprikaa, mun puolella paprikaa, ananasta ja tomaattia. Jep jep. Pohjassa on tosiaan pari desiä vettä, pari desiä ruisjauhoja, muutama desi vehnäjauhoja, pussi kuivahiivaa ja loraus öljyä. Heleppo homma. Nyt koko komeus on ~250 asteisessa uunissa ja mulla on näläkä. Kohta syyään!

Heini

evakkopaisti

Yksi ensimmäisiä ruokia, joita opettelin yksin asuessani tekemään oli evakko- eli karjalanpaisti. Siitä asti se on ollut mun "turvaruoka", jota teen monesti jos en keksi mitään muuta enkä jaksa alkaa säätämään. Ruoka, joka harvoin epäonnistuu, mutta joka on muunneltavissa arkisesta juhlavaksi ja takaisin. 

Muistan elävästi, ettei mun ensimmäiset paistikokeilut olleet kauhean menestyksekkäitä; liha oli mautonta ja nestettä tuli aina liikaa. Muistan myös, kun menin kysymään paikallisen Citymarketin lihatiskiltä karjalanpaistilihoja, johon myyjä vastasi: "joo kyllä meiltä löytyy" ja ohjasi mut lihahyllyyn vakuumipakkausten ääreen. Voi sitä järkytyksen määrää!! En viitsinyt edes sanoa mitään, kiitin vain. Kohta 1, mä osaan kyllä etsiä lihat itsekin sieltä normihyllystä, kohta 2, jos mä tulen kysymään jotain spesifiä lihaa lihatiskiltä niin mä oletan, että mulle tarjotaan sitä lihaa siitä nimenomaisesta tiskistä. Ei vakuumista.

Sen koommin en oo kysynyt. Enkä oo kyllä nähnytkään, ei sen puoleen. Mikä näitä oululaisia vaivaa?! Savossa kun meet pienimmän peräkylän syrjäisimpään kioskiin, niin sieltäkin löytyy karjalanpaistilihat tuoreena ja käsin leikattuina tiskistä. No, se siitä ja sitten itse ruokaan.

huomatkaa myös mun uusi, hieno joululiina.

Tuolta se nyt näyttää. Näytti. 700g (vakuumiin pakattuja) karjalanpaistilihoja, sika-nautasuhde luultavasti noin 60/40. Ihan jees. Porkkanoita, sipuli, timjamia, rosmariinia, suolaa, kuivattuja katajanmarjoja, mustapippuria ja nesteeksi tällä kertaa Keisari tumma lager (Tämä). Voi tehdä myös ihan veteen tai lihaliemeen, mutta tumma olut tuo tiettyä hienostuneisuutta ja tuhtiutta ruokaan. Yleensä toimii. 

Kypsennysaika 3-4 tuntia, en tiiä tarkalleen kauanko tänään oli uunissa mutta hyvä tuli, mieluummin aina liian pitkään kuin liian vähän aikaa. Liha saa olla kunnolla mureaa ja porkkanat ihan pehmeitä, niin että hampaaton mummokin pystyy syömään. Uunin lämpötila ~200 astetta, jos olis leivinuuni niin aina tulis parempi vaan kun ei oo. Eikä vuokraisäntä varmaan anna rakentaa.

Tänään seurana oli paistettuja perunoita koska jääkaapissa nyt sattui olemaan muutama keitetty peruna ja tylsähkö frisee-kurkku-paprika-salaatti. Kyllähän tuolla nälkä lähti, vaikka fiinimpääkin olisi voinut olla. Ja puolukkahillo unohtui. Huomiseksi pitää sitten keksiä taas jotain uutta.

Seuraavan kerran karjalanpaistia on meidän pöydässä tarjolla jouluaattona. Vaikka se onkin meille melko arkinen ruoka, niin silti se kuuluu mun mielestä joulupöytään ihan yhtälailla kuin kinkku tai... Noh, kinkku. Ja kohtahan se onkin jo täällä, joulu siis. Ja kinkku. Joulujoulujoulujoulujoulu!!

Heini

Tämä on minun itse tekemä resepti...

...ja toivon, että pidätte siitä.

En oo koskaanikinä tehnyt juustokakkua niin, etten olisi seurannut edes osittain jotain ohjetta. Nyt ajattelin, että on aika korjata tämäkin vääryys ja kehittää ihan ikioma kakkuresepti.

Ajatus lähti siitä, kun ostin pitkästä aikaa Suffeli Puffi-pussin ja karkit maistui jotenkin ihan juustokakulle. Siis semmoiselle, että niitä täytyy ehdottomasti hyödyntää juustokakkuleivonnassa. Pyörittelin ja makustelin ajatusta muutaman päivän, ja lopulta päädyin valitsemaan makumaailmaan vohvelisuklaan lisäksi appelsiinia ja vaniljaa, koska niillä harvoin mennään kovin metsään.

Tässä se nyt on:

Koristelu voisi olla nätimpi ja makukin jätti vähän toivomisen varaa, mutta on se nyt kuitenkin kakku. Se koostuu seuraavista tuotteista:

~150g Annas appelsiinipiparkakkuja

~100g leivontamargariinia

200g vaniljatuorejuustoa

200g appelsiinirahkaa

2dl vispikermaa

3/4 pussia Suffeli Puffi -karkkeja

5 liivatetta

~1dl sitruunamehulla maustettua vettä

Ensimmäinen moka tuli siinä, kun sulatin vahingossa liikaa margariinia pohjaa varten ja sit oli tietysti pakko käyttää kaikki, niin pohjasta tuli melkolailla rasvainen. Seuraavaksi hoksasin, että täyte oli turhan jäykkää ennen liivatteiden lisäämistä. Ongelma olisi ollut helposti ratkaistavissa esim. appelsiinimehulla, mutta eihän meillä sellaista ollut. Kokeilunhaluinen voisi testata myös Baileysia, saattais toimia. Ehkä. Joka tapauksessa jotain nestettä kannattaisi ehkä lisätä, tai sitten vähentää liivatteen määrää. 

Suklaat oli helppo murustella pieneksi, kun pussi oli ollut pari päivää jääkaapissa. Näin ne ei sulaneet heti ensikättelyssä vaan sain aika vaivattomasti tasaista murua, joka oli helppo kipata täytteen sekaan. Liivatteiden liuottamiseen käytin nyt tylsästi vaan vettä, kun ei muitakaan nesteitä ollut tarjolla, mutta sekaan tyrkkäsin kuitenkin viime hetkellä pienen määrän sitruunamehua ja se oli ehkä ihan hyvä idea. Sitruunaa olisi voinut olla ehkä vaikka enemmänkin?

Kakku hyytyi hyvin muutamassa tunnissa ja sitä päästiin maistelemaankin jo samana iltana. Maku on jokseenkin.. Noh, vaisu. Ihan hyvää, ei ainakaan liian makeaa, mutta jotain jäi puuttumaan. Täyte saisi olla joko selkeästi sitruksisempi (korvaisi vaniljatuorejuuston ja/tai kerman sitruksella maustetuilla maitotuotteilla?) tai tuhdimmin suklainen (en oo keksinyt vielä ratkaisua tähän). Piparkakkupohja on kiva näin joulun alla, mutta varmasti mikä tahansa muu keksipohja toimii ihan yhtä hyvin. Tai vaikka brownie-pohja. 

Kakkua voisi myös lähteä kehittämään rohkeasti ihan eri suuntaan ja tehdä jonkinlainen salted caramel -virityksen. Silloin tosin kakku vaatisi ehdottomasti vastapainoksi kirpeämmän täytekerroksen tai kiilteen ja ajatus Suffeli Puffista kantavana teemana luultavasti katoaisi.

Jos ei muuta, niin ainakin tämä tekele rohkaisi minua jatkossakin yrittämään enemmän ihan omanlaisia kakkureseptejä. Enemmän tässä oli kuitenkin positiivista kuin negatiivista; täyte ei levinnyt pitkin pöytiä tai jääkaapin hyllyjä, kakku on syömäkelpoista ja suuremmilta hermoromahduksiltakin vältyttiin. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue! Tosin seuraavaa omaa ohjetta saadaan varmaan odottaa ensi vuoden puolelle, koska jouluna turvaudun jo perinteeksi muodostuneeseen, pettämättömään glögijuustokakkuun. Se jos mikä tuo joulumielen kielelle, ehhehehe.

Heini

Vähän tavallisempi viikko.

Aika moni varmaan tunnistaa sen tilanteen, kun ruoka pitäis saada pöytään tyyliin NYT ja jääkaapissa on about yksi nakki. Mulla on ollut tällä viikolla niitä päiviä seitsemän.
On muka koko ajan niin hirveä kiire tai jos ei oo kiire niin sitten väsyttää. Sen takia ja parista muusta syystä mä oon tällä viikolla syönyt mm. imellettyä perunalaatikkoa (eines), kummallista kana-riisi-juttua (eines), lihapullapyttistä (eines), pari kertaa lounassalaattia (salaattibaarista) ja viimeisimmäksi tänään hapan-imelähköä kanakastiketta ja riisiä, joka nyt kuitenkin oli itse tehtyä. Sori kaikki terveys-, ravinto- ja gourmet-intoilijat, tää on välillä tätä. Onneksi mun lapsi on päivähoidossa, niin edes se saa terveellistä kotiruokaa viitenä päivänä viikossa.

Niin siitä hapan-imelähköstä kastikkeesta. Se oli ihan ok, nappulalle ainakin maistui ja itsekin sain mahan täyteen niin eikös se silloin ole tehnyt tehtävänsä? Helppoakin se oli: paistoin kanat (hunajamarinoituja paistisuikaleita, voi käyttää parempaakin lihaa), kippasin joukkoon herne-maissi-paprika-pussin, hunajaa oman maun mukaan, soijakastiketta samoin, noin desi-pari vettä ja antaa kiehua. Näytti jäävän vetiseksi, joten suurustin Maizenalla ja annoin kiehua vielä parisen minuuttia. Kylkeen riisi ja avot, meni noin vartti.

Ei oo kauheasti ollut inspistä ottaa kuvia näistä edellämainituista makuelämyksistä, ehkä ensi viikolla taas skarppaan ja kuvaan jokaisen Saarioisten roiskeläpän jonka suuhuni tungen.

Niin joo ja pitihän mun tehdä kakkukin, kun on isänpäivä ja kaikki. No en tehnyt. Ehkä vielä joskus teen, ehkä jopa otan härkää sarvista ja kohtaan vanhan viholliseni: täytekakun. En oo nimittäin koskaan onnistunut tekemään täytekakkua, joka olisi sekä kaunis että hyvänmakuinen. Yleensä homma on pilalla siinä vaiheessa, kun otan pohjan uunista ja totean sen totaalisen lässähtäneeksi, päältä palaneeksi ja keskeltä raa'aksi. Että vinkkejä otetaan vastaan.

Ainiin, mitä tapahtui sille aikoinaan luvatulle nachopellille? No mä söin ne nachot. Ja juustodipin. Jauhelihasta tehtiin kai joku kastike ja salsa odottaa edelleen päivää parempaa.

Aina ei voi onnistua.

Heini

Kolmen ruokalajin päivitys

Nyt tulee sekalainen setti erinäisiä ruokia, joita olen värkännyt (muistaakseni) eilisen ja tämän päivän aikana. Osa on ollut hyviä ja osa on ollut... Ruokaa. Ehkä.

Ensimmäisenä jo etukäteen manaamani hernesosekeitto

Tässäpä se nyt porisee. Reseptinä oli suunnilleen tämä Ruoka.fi:n basilika-hernesosekeitto kevyellä twistillä. Ensinnäkin käytin maustamattoman tuorejuuston sijaan rucolalla ja pestolla maustettua tuorejuustoa ja lisäksi lorautin keittoon risotolta ylijääneen valkoviinin (noin 0,5dl). Niin ja sipulit jätin kokonaan pois.

Kaikki meni hienosti niin kauan, kun keitto oli kattilassa ja soseutusta vaille valmis. Ongelmaa ei olisi tämänkään jälkeen ollut, jos omistaisin sauvasekoittimen. Vaan kun en omista. Viime kerralla lähdin soitellen sotaan ja hurautin huolettomasti noin puolet keitosta tehosekoittimeen soseutusta varten - sillä seurauksella, että sain aikaiseksi ensimmäisen asteen palovammoja itselleni ja ihan järkyttävän sotkun keittiöön. Keittoa oli mm. katossa ja joka ikisellä mahdollisella pinnalla kahden metrin säteellä. Jep jep.

Tästä viisastuneena laitoin tällä kertaa keittoa ihan tositositosi paljon vähemmän kerralla blenderiin - vain päätyäkseni lähes samaan lopputulokseen kuin viimeksi. Sotku ei ollut ihan niin paha, mutta ihan riittävä kuitenkin. Pääsi jokunen ärräpää (onneksi lapsi oli hoidossa) ja loppujen lopuksi totesin, etten enää ikinä yritä tehdä tätä kyseistä evästä. Ei oo kaiken sen vaivan arvoista, kun lopputulos on kuitenkin ruoka, joka maistuu... Noh, herneiltä.

Tältä se näytti lautasella. Ihan nättiä ja seuraavana päivänä maistuikin jo ihan hyvältä, kun jyrkin v-käyrän nousu oli selätetty. 

Kolmen ruokalajin illallinen vai lapsiperheen perjantai-ilta?

Perjantain hommiin kuului myös appelsiinirahkakakku, joka on siis periaatteessa juustokakku mutta siihen ei tule tuorejuustoa vaan rahkaa.

Ohjeena tähän oli Valion Halloweenin limaleivokset josta tein puolikkaan annoksen perinteiseen irtopohjavuokaan. Rakkauteni leipomiseen ja makeiden tuotosten värkkäykseen on syttynyt jo oikeastaan ennen kuin innostuin varsinaisesta ruoanlaitosta ja etenkin juustokakkuja on tullut tehtyä vuosien varrella jos jonkinmoisia. Hulluimpana urakkana mainittakoon kolme(?) erilaista juustokakkua, jotka tein omiin häihini. Kuka hullu leipoo yhtään mitään omiin häihinsä?! En olis leiponut minäkään, jos olisin etukäteen ymmärtänyt sen (täysin ylimääräisen) stressin määrän, jonka kyseinen projekti aiheutti. No, se on nyt ollutta ja mennyttä, päästiin naimisiin ja kakku maistui kaikille.

Palataanpas tähän ajankohtaisempaan appelsiiniasiaan. Ohje oli tosi simppeli, vaikein osuus oli yrittää tolkuttaa itselleen koko ajan: "muista puolittaa annos, muista puolittaa annos". Täyte valmistui nopeammin kuin yleensä juustokakuissa, koska aineksia oli kohtalaisen vähän ja työvaiheet oli lähinnä "vatkaa kerma, lisää joukkoon rahka, kuumenna mehu ja lisää liivatteet". Ei voi mennä pieleen!

Kakku sai hyytyä rauhassa muutaman tunnin jääkaapissa, jonka jälkeen nakkelin karkit pintaan ja valmistin limakiilteen. Kiilteestä unohtui sokeri, mutta ehkä jopa parempi niin - kakku on muutenkin aika makea ja kiille tuo mukavaa kirpeyttä. Kiillettä tuli vähän turhan paljon ja se reagoi karkkien kanssa niin, että lopputulos ei ole ihan niin kaunis kuin ehkä olisi voinut toivoa, mutta maku kai se ratkaisee.

Ol hyvvää! 

Nominominomimoiskis.

Sitten vielä loppuun tämänpäiväinen pyhäinpäivän lammaspaisti. Unohdin ottaa kuvat tekovaiheista, joten tässä se on lautasella:

No joo. Lammas oli valmiiksi marinoitu, mutta silti olisi kannattanut lisätä vielä ainakin suolaa ja minttua lihan pintaan. Paistoin lampaan paistopussissa (koska suurin pelkoni on kuiva paisti) 150 asteisessa uunissa. Hökötys oli uunissa ehkä noin 1-1,5 tuntia, ajasta ei ole täyttä varmuutta koska puhuin samalla puhelimessa enkä katsonut kelloa juurikaan. Lihalämpömittari näytti noin 77 astetta kun otin paistin pois, ja sillä lämpötilalla liha oli läpikypsää. Normaalille ihmiselle riittänee siis lyhyempi paistoaika. Uunin jälkeen käärin lihan folioon ja kippasin paistoliemet kattilaan. 

Kastiketta tehdessä meinasi tulla ongelma, kun tajusin, ettei mulla ole kermaa. Pikainen googlaus hakusanoilla "kastike ilman kermaa" ja vaihtoehdot oli karsittu yhteen: ruskea kastike paistoliemestä. No ei mittään, liemi pois kattilasta, voita kattilan pohjalle ja vehnäjauhot ruskistumaan voin sekaan, Jauhoja meni vahingossa liikaa. Lihaliemi sekaan ja armotonta vispausta, kastike sai kiehua rauhakseltaan muutaman minuutin. Mausteeksi suolaa, timjamia, rosmariinia, mustapippuria ja minttuhyytelöä ja lopuksi lisäsin vielä vähän vettä, että sain kastikkeesta juoksevampaa.

Note to self: elä ennää ikinä keitä perunoita kuorineen. On nimittäin niin paljon ärsyttävämpi kuoria keitettyjä kuin keittämättömiä perunoita. Olin jo unohtanut, koska yleensä kuorin potut aina ennen keittämistä. Just sitten tänään päätin jättää kuorimatta. Virhe.

Summa summarum: liha oli sitkeää ja perunat kylmiä siinä vaiheessa kun pääsin syömään. Kastike sentään oli hyvää ja lapselle maistui. Näköjään myös miehelle. Koirillekin olis maistunut, en antanut.

Voi olla, että ensi viikolla blogissa esitellään lähinnä Hesburgerin kerrosateriaa ja paikallisen känkkylän Hawai-pizzaa. 

Tässä on mun innokkain ruoanlaitto ja -maistelukaveri Sniippe.

Joskus käy niin, että täysi salaattikippo tippuu jääkaapista lattialle. Silloin on hyvä, että on koiria (ja lapsia??!) jotka syö sotkut lattialta. Ärräpää potensiin seittemäntoista. Sinne meni hunajamelonit, kirjaimellisesti parempiin suihin.

Että näin meillä.

Heini